29. lokakuuta 2014

Jokerisukat

Kesälomareissu Helsinkiin.
Aurinko.
Hyvää ruokaa, hyvä päivä.
Ja "vahingossa" eksyminen Snurreen.
Mukaan päätyi kaksi kerää Lang yarnsin jawoll magic degrade superwashia. Kaveri valitsi itselleen toisen värin ja esitti toiveen aaltoilevasta kuviosta. Väristä tulee mieleen revontulet, hovinarrit, jokerit ja taikurit.
Oma keräni on vielä korkkaamatta. Muutaman mallin välillä arvon, että jompi vai kumpi vaiko se kolmas.
Mallin neuloin samalla toistolla kuin siksak-huivikin, ja kivasti tuli langan liukuvä näin esiin. Puikot oli 2,5. Sukat ovat olleet jo kovassa käytössä ja niistä on pidetty, ovat pysyneetkin hyvinä.


26. lokakuuta 2014

Sunnuntaiset synttäripirskeet

Pieni neiti täytti kaksi vuotta.
Lahjaksi halusin antaa jotain itsetehtyä.
Malliksi valikoitui Modasta löytynyt nätti takki.
Pintaneuleen "nypyt" ovat nurjiasilmukoita. Eli helppoa ja nopeeta!
Lankana oli Novitan Bambu, ja puikot taisivat olla kolmoset.
En aiemmin ollut neulonut kyseisellä langalla, ja yllätyin kyllä langan pehmeydestä.
Lopputulos neuleesta: todella pehmeä ja venyvä.
Napeilla halusin antaa neuleelle hieman lisää kiiltoa ja hienostuneisuutta.
Innostuin askateleman kortinkin! On se askartelukin ihanan mieltä rentouttavaa hommaa.
Keskisttyy ihan täysillä vaan tekemiseen ja arjen murheet unohtuu samalla.
Takin lisäksi pakettiin sujahtivat myös aikaisemmin nähdyt lapaset.
Paljon onnea synttärisankarille!

16. lokakuuta 2014

Lepardikuvioita

Tiedätte varmasti ne jotkut kuviot, jotka on aina enemmän tai vähemmän in.
Ainakin tietyille henkilöille.
Itse en ole leopardi/gepardi=lepardi kuviolle erityisesti lämmennyt. Mutta pakkohan se oli eräälle nuorelle neidille sellaisesta tehdä tumput ja pipa, kun toista vuotta peräkkäin kaupasta parhaimmiksi housuiksi valikoitui lepardikuvioiset yksilöt.
Valmista ohjetta en löytänyt netistä, joten ei muuta kuin kynä käteen ja piirtämään ruutupaperille. ja pakko kyllä itse sanoa - aika ihanat näistä tuli!
Lanka: Novita Pikkusisko
Puikot: 2,5

Nämä sujahti pakettiin ja lähtivät retkelle Korvatunturille, joten shh! ;]

12. lokakuuta 2014

Siksakkia syksyyn!

Tykkään, tykkään, tykkään!
Viilenet illat tarkoittavat sitä, että pääsee käyttämään ihania lämpöisiä asusteita.
Kuten viime keväänä valmistunutta tuubihuivia.
Ohje: Oma
Lanka: Drops Babyalpaca Silk
Puikot: 3
Parasta on vapaa päivinä värien ihmettely ja kävelyt viileässä aurinkoisessa säässä.
Ja päiväunet.
Tänään viimeistelin monta työtä, ja suunnittelin uusia. To do-listalla on tosin niin monta kivaa juttua ettei tiedä mistä aloittaisi! Joulukin hiipii hiljaa lähemmäs ja asettaa erilaisia valmistumisaikatauluja, mutta ei paniikkia - vielä!
Ihanaa sunnuntaita kaikille!

5. lokakuuta 2014

Jos metsään haluat mennä nyt...

...näet karhupeiton ihanan!


Työkaverini ovat parhaita! <3 nbsp="" p="">
Meillä on pieni marttakerho, joka on innostanut jo monta uutta ihmistä virkkauksen pariin!


Meille on syntymässä perinne.
Ainakun joku meistä on jäämässä mammalomalle virkkaamme hänelle peiton.
Tämä peitto on jo kolmas, jonka teemme yhdessä.


Edelliset peitot, ovat olleet perinteisiä neliskanttisia isoäidinneliöpeittoja, mutta tällä kertaa lisäsimme pienen jäynän!

Idea peittoon tästä blogista: NÄPRÄÄMÖ
Lanka: Novita Nalle ja 7veljestä



Nallen nenä on täytetty vanulla ja kiinnitetty ompelemalla.



Lupauduin tällä kertaa yhdistämään peiton palaset. Se ei ole aina mitenkään itsestään selvä vaihe, sillä kaikilla meillä on aivan erilainen käsiala ja vaikka olimme sopineet, että pienemmät palat ovat 15x15. Ja isommat 30x30, niiin saattoi siellä silti olla pieniä eroavaisuuksia. Ennen olen virkannut palat kiinni toisiinsa kiinteillä silmukoilla, mutta tällä kertaa kokeilinkin uutta tekniikka. Eli tein pylväitä, joilla poimin aina vuoronperään vierekkäisistä paloista silmukan ja yhdistin ne palojen välissä.


Toimii aika kivasti, eikö? Näin sain peittoon myös vähän lisää mittaa. Pelkäsimme sen jäävän meinaan kovin pieni kokoiseksi, mutta toisin kävi! :)