31. maaliskuuta 2015

Sateen ropinaa

Sateella on ihanaa kuunnella ikkunaa vasten ropisevia pisaroita, aloittaa uusi neule, katsella ulkona myllertävää tuulta ja pohtia syvällisiä.
Neulisti missäneuloimmekerran-blogista kertoi pitävänsä kerran vuodessa starttiviikon, jolloin aloittaa joka päivä uuden neuleen. Täällä on havaittavissa samanlaista toimintaa, tausta-ajatuksella että kaikki valmistuukin joskus kunhan vain aloittaa.
Joskus neuloessakin osuu seinään, ja joutuu peruuttamaan vähän. Näin kävi ilmatarhuivin kanssa. Huivi valmistui ohjeen mukaisena, mutta kaulaan sitä ei saanut ilman kuristumisääniä. Nyt odotetaan inspiraatiota purkamiseen ja kuunnellaan lisää sateen ropinaa.

22. maaliskuuta 2015

More is more!

Kaikki kerralla - nyt heti.
Kun yksi ei riitä.
Enemmän on enemmän!

Kun on paljon kaikkea muuta elämää, niin pitää ilmeisesti olla myös paljon inspiraationeuleita kesken. Minä ja salainen neule-elämäni.

P.s. Saatoin ostaa vielä yhdet huivilangat Kerästä...

18. maaliskuuta 2015

Kettuilua

Työporukkamme marttakerho pisti viisaat päänsä ja ahkerat kätensä jälleen yhteen. Lopputuloksena syntyi metsäinen kettupeitto ilahduttamaan tulevaa pikkuvipeltäjää ja mammalomalle lähtijää.
Lanka: Gjestal Maija
Koottu isoäidinneliöistä.
Aika veikeä lopputulos vai mitä?

16. maaliskuuta 2015

Rikkerakkaus

Ystäväni väri on violetti.
Tämä malli vaan on yksinkertaisuudessaan niin kaunis.
Puikkoina 2 ja 3 pyöröt.
104 silmukkaa.
Kuviin ei edes kerennyt ruskea Rikke.
Siinä puikkoina 2 ja 2,5.
Silmukoita 130.

Lankana molemmissa Dropsin Baby Silkalpaca.
Tuntuma on ihana ja pipo laskeutuu nätisti päähän.
Näitä voisi neuloa lisääkin.

12. maaliskuuta 2015

Pakkasen kestävä pipa!

Moni voisi ajatella, että eikö kaksi pipoa riitä vallan hyvin yhdeksi talveksi. Näin minäkin ajattelin, mutta kuitenkin kaipasin vielä jotain. Halusin jotain lämpimämpää, jotain kuviollista, jotain herkkää. Kaikkein oudointa - halusin sydämiä!
Ripaus tunnelmaa -blogista löysin apua ongelmaani. Mitä muuta kuin sydämiä, ja ei nyt ainakaan vain sydämiä. En ole sydän-kuvioiden ystävä erityisemmin. Tähän pipaan niitä oli kuitenkin saatava! Käänsin ne kuitenkin ylösalaisin etteivät ne liikaa loikkisi silmille.
Tämän kanssa meinasi käydä hassusti. Olin aloittamassa 112 s, mutta jostain silmukoita luodessa tuli tunne, ja loinkin 120 silmukkaa. Hyvä niin, koska muuten pipa olisi ollut nafti!

Nyt pipa on istuva ja hyvin lämmin. Olen ihastunut Tukuwooliin. S valitti, että piponi tuoksuu navetalle, mutta minusta on ihanaa nuuskutella lampaan tuoksua. Myös ajatus 100% suomalaisen lampaan villasta kantaa pitkälle. Eikä edes kutita! Olin ajatellut laittavani vielä vuoren jos kutiaa, mutta ei tarvinnut. Tuulenkestävyyskin kerittiin testaamaan pulkkamäessä ennen lumien sulamista. Lanka oli myös mukavaa neulottavaa ja riittoisaa - siitä lisää myöhemmin!



4. maaliskuuta 2015

Maailmalle menneet

Säärystinkuriiri avuliaasti kuljetti nämä säärystimet ystävälle maailmalla. Suuri kiitos kuriirina toimineelle ystävälle. Suurin osa aiemmasta postista on päässyt turvallisesti perille, mutta muutama kortti on jäänyt matkalle niin en uskaltanut näitä lähettää postin kautta.

Malli: Eiran langat lehti (bloginro) - Isabella
Lanka: Novita Pikkusisko
Puikot: 3
Kuvio oli tosi helppo muistaa ja nopeaa neulottavaa! Tosi joustavaa jälkeä syntyi myös, aluksi jännitin vähäistä silmukkamäärää, mutta menivät minunkin pohkeeni ympärille. Suosittelen! Lanka sopi myös kivasti tähän työhön antamalla kiiltoa "lastuille".

1. maaliskuuta 2015

Pienestä asti cool!

Tyyliä pikkuiselle ihmiselle!
Lanka: Teetee Almiina
Koukku: 1,5



Vähän jouduin muokkailemaan kun käyttämäni lanka oli pienempää kuin ohjeessa. N. 2-3kk pitäisi mahtua jalkaan. Näistä tuli kyllä niin söpöt!
Ihanaa maaliskuun alkua, kyllä se kevät tekee tuloaan!