24. toukokuuta 2015

Keltainen on ykkönen!

Keltainen väri on iskenyt ja lujaa.
Värimieltymykseni kulkevat aina vaiheittain, nyt tekevät tuloaan keltainen ja sininen!
Kahdet tassusukat on jo valmistuneet, toiset vauvakoossa ja toiset taaperolle sopivat.
Lanka: Regia Zoofari
Puikot: 2,5
Muutakin keltaista on jo nähtävissä. Voikukat ovat nimittäin valloittaneet läheisen viheriön!
Silmukansaalistus ja Piponytimestä blogien bloggaajat pitävät yllä Silmukanytimestä-haastetta, jossa joka kuussa julkaistaan uusi teema, jonka mukaan tehdä seuraavan kuun aikana käsinitse jotain teemaan liittyvää valmiiksi. Olen jo pidempään odotellut sopivaa aihetta ja nyt se tuli vastaan! Toukokuun teema oli siis lempivärisi!
Kuvissa vilahtaa myös aivan toisen keltainen sukan reuna, siitä lisää myöhemmin! Sekä muutama keltainen viime aikoina hankittu lankavyyhti ja kerä, jotka vain odottelevat että vanhempia projekteja saadaan valmiiksi...!

11. toukokuuta 2015

Kameralle koti

Kummityttöni saavutti ensimmäisen kaksinumeroisen syntymäpäivänsä eli 10-vuotispäivänsä. Tätä piti tottakai juhlistaa astetta hienommalla lahjallakin - kameralla.

Kamera tarvitsi tottakai suojakuoren kolhuille, pölylle ja kosteudelle. Täydellinen mahdollisuus siis liittää lahjaan jotain itsetehtyäkin. Virkkasin suoraan kameran muotoja mukaillen kaksinkertaisella langalla suojapussukan. Kiinnityslenkki on hiuspompula ja nappi löytyi omasta nappijemmasta.

Lanka: Schachenmayr Catania
Koukku: 3,5

Tämä oli kiva ja nopea projekti!

3. toukokuuta 2015

Raitalapaset


Aurinko on palannut ja käteen saatu kevyemmät lapaset!


Lanka: Tukuwool
Puikot: 2,5


Iloisesti raidoittelin syränpipasta jääneillä langoilla. Vieläkin jäi vähän. Lopuillekin on suunnitelmia, kunhan kerkiäis tekemään!


Nauttikaa säästä ja keväästä!